Neuvostosotilaitten kuolleisuus leirillä oli suuri. Hautakiveen on merkitty luku 2813. Virallinen luku tietokannoista on 2752. Naarajärven sotavankileiri muodostui surmaluvultaan Suomen suurimmaksi, sillä 15 % kaikista sotavangeista kuoli täällä.

Ensimmäinen talvi 1942 oli sotavangeille katastrofaalinen niin Naarajärven leirissä kuin muillakin Suomen leireillä. Hyvin menneen hyökkäysvaiheen seurauksena oli saatu 55 000 sotavankia, joista Suomen puolella noin 28 000. Oli varauduttu korkeintaan puoleen tuosta määrästä. 

Leirin kuolleisuuteen vaikutti se, että vankeja tuotiin suoraan rintamalta Naarajärvelle, jolloin osa heistä oli menehtynyt jo matkan aikana tai sitten he olivat taistelujen jäljiltäniin heikossa kunnossa, että ruokakaan ei enää pysynyt sisällä.

Vartijoiden asenne, varsinkin alkuaikana, oli ylimielinen voitettuja kohtaan, joten vankien tarpeista ei suuremmin välitetty. "Tiedossa" oli myös se, että sota loppuu pian.

Vankiparakkien rakentamisvauhti ei pysynyt ajan tasalla sotavankien määrän kanssa. Pitkin talvea haettiin lupaa rakentaa lisäparakkeja. Oli pulaa rakennustarvikkeista, samalla piti rakentaa parakkeja myös suomalaiselle henkilökunnalle. Vankien ahdas asuminen parakeissa, laskennallisesti 2 tai 3 m3 tilaa vankia kohti edesauttoi sairauksien leviämistä.

Ensimmäinen talvi oli ankara pakkastalvi, lumi tuli maahan jo lokakuussa. Vangit oli otettu kesävaatteissa ja nyt oli suuret joukot puettava talvea varten. Vaatteista ja raaka-aineista oli pulaa.

Leiri ei ollut varsinaisesti kuri- eikä nälkäleiri, mutta olosuhteet leirillä sodan myötä olivat ankarat.

Suurin syy kuolleisuuteen oli aliravitsemus ja siitä johtuneet sairaudet. Ruokaa ei ollut paikallisilla asukkaillakaan, Pieksämäkeä rasitti tuhansiin nouseva siirtokarjalaisten joukko, kuinka sitä silloin voisi olla vihollisvangeilla.

Kokemus suurten joukkojen hoitamisesta mm. hygienian suhteen oli heikkoa. Kulkutaudit kulkivat miehestä toiseen ja suurten sotajoukkojen pelätty sairaus, pilkkukuume, havaittiin maaliskuun lopulta 1942 ja sitä ei kyetty yrityksistä huolimatta nopeasti taltuttamaan.

Näistä aiheutui se, että ensimmäisen vuoden ja erityisesti talven kuolleisuus oli järkyttävää, yli 2500 vainajaa. Pahimpina talviaamuina kannettiin neljäkymmentä vainajaa parakeista haudattavaksi yhteishautaan leirin ulkopuolelle.

 Kaavio päivittäisestä sotavankikuolleisuudesta 1.11.1941-30.4.1942

 Sotavankikuolleisuus kuukausittain

Myös väkivaltaisesti leirillä kuoli sotavankeja. Karkaamisesta määrättiin 25 iskun raipparangaistus, ajoittain kuolemantuomion teloittamalla. Leirillä ammuttiin vv. 1941-44 36 sotavankia, mikä on  3,5 % ammuttujen sotavankien yhteismäärästä Suomen leireillä. Monet näistä ampumisista tapahtui Naarajärven leirin alaisilla metsätyöleireillä, jossa liikkuminen oli vapaampaa ja erityisesti kesäisin se houkutteli sotavankeja karkaamaan. Ainakin "karkaaminen" on monessa sotavankikortissa merkitty ampumisen syyksi.

Ensimmäiset vainajat oli haudattu puuarkkuihin. Kuolleitten määrä nousi niin suureksi, että puuarkkujen sijasta otettiin käyttöön paperisäkit ja pahimmillaan vangit kaivoivat yhteishautaa pakkasessa yötä päivää. Ensimmäisen talven jälkeen kuolleisuus väheni oleellisesti leirillä.

Kansallisarkiston "Suomi, sotavangit ja ihmisluovutukset 1939–55" -tutkimushankkeen tietokannasta löytyy tiedot  Naarajärvellä jatkosodan 1941–44 aikana kuolleista neuvostosotavangeista.

Linkki tietokantaan http://kronos.narc.fi/

Naarajärven yhteishautaan on haudattu seuraavat Neuvostoliiton sotilaat (sukunimi, etunimi, syntymävuosi, asuinalue):