Rietrikki Polen kirjoitti kotiseudustaan Pieksämäestä sanomalehti Suomettareen, joka oli alkanut ilmestyä vuo­den 1847 alusta lähtien kerran viikossa.  

Polenin 10-osainen matkakuvaus "Pari kuukautta matkalla Savossa ja Karjalassa" käsitteli Pieksämäkeä numeroissa 20 ja 21 eli 18.5. ja 25.5.1847. 

Myöhemmin Polenista tuli lehden päätoimit­taja. Uuden Suomettaren kautta lehden ni­meksi tuli sittemmin Uusi Suomi, joka ilmes­tyi vuoteen 1991 asti.

"Pari kuukautta matkalla Savossa ja Karjalassa" 

Matka Pieksämäen pitäjän poik­ki lännestä i'älle ilmoa on vaihehtelevainen, hyvin iloisakin, etenkin kesäaikana. Yhä nouset ja laskeut maanselän monia, tä­män pitäjän läpi pohjoisesta ete­lään rinnakkain juoksevia, pui­sevia sekä kaskilta jo puittomiksikin raaskatuita, ylhäisempiä ja alhaisempia harjanneita. Näiltä voit viivytellä silmiäsi monilla sangen kauniillaki paikoilla, itsiäsi ja matkoasi näin huvitellen, sillä Pieksämäki ei ole juuri mi­kään ruma pitäjä.

Näiden harjanneiden välilöitä samoessasi tulet taas kulkemaan läpi jylhiä kuusikko- ja koivukorpia ynnä muita lakeita saloja, joilla liriseväin puroin sekä pauhuvain koskeinkin varreilla kor­vasi kuulee rantasivin piipinnän ja muidenkin lintuin monenäänisiä visertelemisiä.

Monia monituisia pienempiä lampia ja vähän suurempiakin järviä älyät myös ympärilläsi, joiden rannakkeet leveytyvät, milloin multakankaiksi, milloin vuoriksi, joilla näet koivuja, pihlaita, mäntyjä ja kuhisevia kuusiakin kasvavan, milloin taas jo peratuiksi niityiksi sekä perkaajata vielä odotteleviksikin suorämeiksi. Maanselän harjanteet jakavat vedet pitäjästä niin jotta osa lankiaa Päijänneeseen, osa Saimahan. Korkein kukkula on likellä kirkkoa oleva Pirttimäki, jolta näet yli koko seurakunnan.

Asukkaat Pieksämäelle ovat siirtyineet osittain Hämeestä, osit­tain Karjalasta. Sen ilmoittavat heidän sukunimensäkin. Lähellä kirkkoa oleva kyläkin on nimel­leen Karjala. Kylät ja kartanot enimmiten mainituille maanse­län harjanneille ynnä niiden vie­ruille raketut, ovat nä'yltään samanlaiset, kun muuallaki Savos­sa. Tavat ja vaatteen parsi samate.

Kielen murre myös melkeen yhtäkuuluva, kun Yläsavossakin, noin raakasempi kuitenkin.

Noin pari kymmentä vuotta takaperin oli Pieksämäki hyvin rikas ja varakas pitäjä, mut ny­kyjään ei ole sen rikkaudesta paljo kehumista. Se on peräyty­nyt aivan huonoon ja surkiaan ti­laisuuteen. Rahvas on köyhtynyt niin, jotta harvasta tapaat taloja, jotka yli vuoden omillansa tule­vat aikoin.

Ristiinan pitäjässä olevan Ruunun Jyvästön tyhjenti Piek­sämäen seurakunta menneinä kahtena vuotena melkeen itsek­seen. Jotta mierolaisia niin muo­doin tapaat läämältään pitäjätä kiertelemästä, ei tarvitse maini­takaan. Näitä raukkoja estääksensä ympäri kulkemasta ja mie­ron pahoja tapoja ja laiskuutta oppimasta yhdistyi pitäjän väki nykyjään kirkkokouksessa kylittäin köyhiään aina ruokki­maan.

Paitsi muita, niinkuin viimmeiset yli koko Suomenmaan rasittavaiset katovuodet, lie sekin täl­le köyhyydelle syyksi luettava, jotta rahvas täälläkin rakastaa vaan samoille, ennistäänkin jo kyllä pienille maanpalstoille ky­hätä asunmajojansa, suurella tuskalla ja työläydellä sekä rasittavaisilla riidoillakin ainoastaan muuttaen uudispaikoille, joiksi käyviksi ja pelloiksi kelpaavata ja hyvin anteliastakin maata oli­si kuitenkin ylehensä kyllin. 

Keskinkertaisina vuoden tuloina saavat aina 15, jotensakin hyvinä 20,25, ja parahina 30:tä ja usiampaakin kappaa sa'alta lyhteeltä. Täällä luetaan lyhteittäin ja ne sata määrittäin, joka käypi yh­teen jyväluvunkin kanssa. 

Kan­sa on kuitenkin noin kymmenen vuoden kululla enentynyt 10:tuhannesta 15:ta tuhannen hengen paikoille. Maanviljelyskin ei ole juuri kiitettävä. Eräitä löytyy toki. jotka muille esimerkiksi ovat näyttäneet, miten oikian talonpo­jan ja maanviljelijän pitää maata raataa, ja sillä neuvoin koittaa va­rakkaaksi päästä, eikä kaupalla ja muilla vehkeillä, joten eräitä täälläki kallista aikaansa ovat kulut­taneet ehkä vähemmällä menes­tyksellä. 

Muutoin ovat pieksämäkeläiset jotensakin ymmärtävää ja nero­kasta kansaa, hyviä kun sivistyneemmiltä hyvänä pidetään, he ovat "miesnä miesten kansa, sunna koirien seassa." Vaan suureksi viaksi on heille luettava heidän tyhmä, kova ja uppiniskainen riiteliäisyytensä keskenäänkin, joka heille ei suinkaan ole kunniaksi ei­kä miksikään hyödyksi. Tuomaria he "vaivaavat" liiemmin, kun tar­vis olisi, usemmin tynni tyhjillä asioilla. Vaan parempi sekä kuk­karolle jotta mielelle olisi, jos pieksämäkeläiset, samate kun Suomen rahvas yleensä muistasivat esi-isänsä vanhan sananlaskun tässäki jutussa, ja menisivät aina "aikasin kirkkoon, myöhään käräjään". Eipä esi-isämmekään käräjöissä riidelleet ennen vanhaan, ei heillä ollut Tuomaria, he olivat it­se omat tuomarinsa, kaikki asiat ratkasivat he ainoastansa tuntonsa jälkeen, tyydyttäen näin kumman­kin puolen. Eiköhän nytkin vielä näin kävisi tekeminen, jos pahaa, kovaa sydäntä esinnä vaan koettasiin pehmittää ja muulla keinon lievittää.  

Mut kaikella on syynsä, kaikel­la lakkarinsa, josta siemenet lappaiksen, josta syyt sikiävät. Niin on pieksämäkeläisten riiteliäisyydenkin kansa. Itse ovat he tähän ehkä vähemmän syypäät. Tämän kauniin lahjan mainitaan erään herran heille muinoin ennen van­haan antaneen. Hän oli ollut täkä­läisissä asioissa oiva opettaja. 

Täkäläisiä rahvaan ystäviä ja halullisia rahan kurkistajoita mah­toi muinoin "parempina" aikoina löytyä oivalta, ja löytyneepä noita vieläkin, sillä usein kuulun talonpoikiin naurellen keskustelevan tällaisista rahan onkijoista ja renttu-herroista, joten he heitä korot­taen mainitsevat. Ja kunne äitin kieli tulee yleensä oikeuksissa se­kä kaikissa muissa toimituksissa ja kirjoituksissa käytettäväksi, me­nestyykin rahvaalle tosin suureksi vahingoksi ja rasitukseksi näiden renttu-herrain hyvin sivistynyt ja kunnioitettava suku, joka kotimaassammekin surkuteltavasti ei taida olla niinkään pieni, vaan joka ei tokiki liene kasvamassa, mut ennen vä­henemässä. Toki kotimaan se­kä parannetut että tykkänänsäkin uudistetut koulut ja muut monellaiset sivistyksen laitelmat jotain vaikuttanevat.

Pieksämäkeläiset ovat myös jo­tensakin hyvijä kirjan lukijoita. Ostelevatkin vähin itselleen aina uusia kirjoja. Sanoa ei taida kui­tenkaan, jos luku täällä ennem­min kun ehkä muuallaki on niin hyvällä kannalla, jotta kaikki myös ymmärtäisivät lukunsa, pait­si ne niin nimitetyt heränneet, joi­ta Pieksämäenkin seurakunnassa on paljo; ne varmasti ymmärtävät kaikkia, mitä lukeevat. Näitä uskolaisia alkoi tännekin noin 12:ta vuotta takaperin enemmältä si'etä. Tämän uskon vimmauksen ensi aikoina tuli moni mielettö­mäksikin. Hulluja kuletettiin yhä pappien luokse; heille oli suuri vastus näistä raukoista. Kumma oli näinä aikoina nähdä, miten pienet 5 ja 6 vuotiset lapsetkin pari kolme kertaa vuorokaudessa vaipuivat kielillä puhumaan, siitä unesta aina sitte herättyänsä kertoen Taivaan ja helvetin nähneensä, sen ja sen vielä elävistä ihmisistä siellä ja siellä, milloin rajalla selin eli kasvoin sinne taikka tänne, milloin enkeleitten keskellä taivaan ihanaisuudessa ruusut ja palmut kädessä, milloin taas ikuisessa tuskassa kadotuksen polttavassa tulen liekissä.

Likelle kirkkoa rakennuttivat he itselleen omituisen huoneenkin, jonka heidän ilveilijänsä ristivät siirappikirkoksi. Tähän kokoutuivat he aina kirkkotiellään lauantai-illoiksi laulamaan ja keskustelemaan hengellisistä asioista.

Muuan Nilsiästä eli niiltä seuduin tullut viisas oli yhteen aikaan heillä päämiehenä. Vaan kaikki on katoavainen, kunnia, ystävyys, rikkaus ja rakkauskin. Niin sattui tällekin miesparalle. Rahvas kadotti luottamuksensa häneen, peräytti hänelle kantamasta ja antamasta eväitänsä, ja silloin katsoi hän ajan olevan pa'eta. Hän poikkeni pitäjästä, en tiedä minne. Näitä heränneitä ei hätyytetty täällä millään tavalla. 

Rovasti vainaja arveli mielettömälle katsovansa estää täämmöisiä uskon ja mielen hengellisiä liikutuksia, jos kenkin heitä kanteli, ja näin saivat he parate tahtovat uskossansa kilvoitella. Mutta "aika tuopi tyynen meren, aika vuotavan venehen", sanoo sananlasku. Nyt ovat nämä kerettiläiset, joten heitä myös haukutaan, tasoittuneet oikeiksi jumalisiksi ihmisiksi, jotta ilolla ja todella saattaa sanoa heidän olevan parhaimmat kaikista seurakunnan jäsenistä. Tästä lie nähtävä, kuinka hyvää matkaan saattavat tällaisetkin hangellisen liikutukset ovat.

Hyödyllisiin laitoksiin kuuluu pi­täjässä olevat kaksi rauta-ruukkija. Haapakosken ja Porsaskosken ruukit, jonka viimeksi mainitun kotimaata hellästi rakastava, toimellinen talonmies Kapreli Sikanen veljineen omilla rahoillansa on rakennuttanut. Haapakosken ei ole vielä oikein valmis. Pitäjä odottaa siitä aikaa voittain paljon hyötyä, se tulee varmaan olemaan parhaimpia Suomessa. Rautamalmista ei tule puutosta, sitä löytyy kyllin järvistä sekä vähin joistakin.

Yhteinen jyvistö saatiin myös pari vuotta sitten pitäjään toimeen. Hoitajaksi sille valitsi rahvas kirjoitusta taitavan talonpojan. Velka- sekä kaikki muut jy-vistöä koskevat kirjat tulevat suomeksi kirjoitettavaksi. Jyvistön asetuksetkin ovat suomen kielelle käännetyt. Ehkä lie tämä ensimmäinen kotimaassa, jossa näin tehdään. 

Kirkko, nykyjään korjattu, on vanha ja liijan pieni. Sisus niinkuin vanhoissa kirkoissa tavallisesti ylehensä maalattu ja kaikellaisilla kuvauksilla koristettu. Elävin sil­min näet täällä muinaiset, hengelliset urohot. Seinällä keksit myös suuren taulun, joka törkeillä ku­vauksilla on kuvailevinansa Tai­vaan ja helvetin, jossa monenmoi­sia, suurempia ja pienempiä kado­tuksen ruhtinaita majailevat ja kaikellaisilla ilveyksillä ja vehkeillä, senni seitsemän tavalla, jota ei ilkiä eikä voi niin sanoa, raatelevat niitä ihmisraukkoja, jotka maalari sinne on syytänyt. Tämä, nykyi­selle ajalle kunniaksi seinältä pois laskettava päätöin, muinaisaikanen ko'e maalari taiteesta, lie ei suinkaan vähän vaikuttanut edel­lä mainittuin lasten kielillä puhu­miseen. Muistan, miten kerrankin lassa ollessani täkäläiseen uneen hetken perästä aina vaipuvain pa­ri kolme 5 vuotisein tyttö-lasten kerällä yötä valvoin, miten he sipsuttivat eriäänellä, eri kielellä, jo­ta en ymmärtänyt, miten he kima­kasti lauloivat Sionin virsiä y. m., sormiansa ja varpaitansa siinä si­vussa myös liikuttaen ikäänkuin olisivat soittaneet ja tanhunneet, ja miten heidän kertomuksensa ihmisten onnesta ja tulevaisesta ti­laisuudesta sitte aina olivat maini­tun taulun kuvauksein mukaiset. Nyt enää tällaisia lapsia ei löydy, eräitä vanhempia ihmisiä tapaat kuitenkin, joilla tämä lahja on tal­lella. 

Kertomisille Pieksämäestä kerran antautuani mainitsenen yhdellä tiellä parista kivi-sillasta, joita pitäjässä on montakin, ja joiden oi­va mestari muinas silta-vouti vai­naja oli, nimittäin: Virtasalmen silta, joka järkinään kivestä raket­tu. kaiteet ja kaikki, on 900 kyy­närän pituinen ja viepi Juvalle mennessä mainitun salmen yli. Tältä salmelta pohjoiseen. Län­gelmäen kylälle päin, aukenevalla selällä, jolla pyydetään paljon ka­loja, kuhija, y. m., löytyy eräitä saaria, joilla on tavattu ruumiin luita, pääkalloja j. m. Muinoin oli näille haudattu ruumiita, ja yh­dellä pidetty Jumalan palvelusta­kin, jota vielä sentähden kutsu­taan piispan tai papin saareksi.

Toinen Kangasniemeen päin, 3 ruotsin virstaa kirkolta, viepä Palokin silta on niinikään sen sal­men suhteen, jolle se kivestä myös on rakettu, merkittävä. Tämä sal­mi yhdistää kaksi pienempää lampia, suuren- ja hako-Palokin on muinoin ollut noin 100 kyynä­rän leviätä kangas-tannerta. Vaan Joulu    päivänä, kirkko-aikana, muuanna vuotena mennehellä vuossadalla, oli jonkun luonnon vaikutuksen kautta tämä tanner kadonnut, ja mainitut järvet juosset yhteen. Vanhat mainitsevat, miten hämmästyneenä kirkosta palaava väki tämän äkkisen muu­toksen oli keksinyt. Sula vesi lai­nehti heille eteen, vaikka aamu­hämärässä heidän kirkkohon mennessä vielä oli maana.

Kaksi uutta maantietä on paraikoa Pieksämäellä rakennuk­sessa, toinen itä-puolella, toinen suoraan Joroisiin viepä, jota viime mainittua jo kahtena kesänä köy­hällä väellä ja Ruunun kustan­nuksella on tietetty. 

Kerron viimeksi, muusta mitänä virkkamatta, miten pitäjä on saanut nimensä. Eräitä metsä miehiä sattui muinoin menemään sille mäelle, jolle kirkko on rakettu, ja joka silloin oli jylhänä kuusikkona, niinkuin vieläki muuta­mista monen sa'an vanhoista pel­loille kasvamaan heitetyistä kuu­sista nähtävä on. Kuusikkoon tul­tuaan kuulivat he i’ältä ilmoa jon­kun pieksännän. Tiedustaakseen mitä tämä pieksäntä oli, nousi heistä yksi pitkän kuusen latvaan. Täältä näki hän kuusikon alla ole­van järven, jonka laineet pieksivät rantaa. Siitä syntyi pitäjälle nimi, Pieksämäki, ja järvelle, Pieksäjärvi.